Liikaa vihaa - liian vähän vastarakkautta

Haluaisin ottaa kantaa monikulttuurisuus-keskusteluun. Haluaisin edesauttaa rakentavaa dialogia maahanmuutosta. Haluaisin keskustelun kautta auttaa vihaajia vapautumaan. Haluaisin jopa ymmärtää paremmin maahanmuuton ongelmia.

Silti en samaistu sen paremmin Matias Turkkilalle huutaneeseen yleisöön kuin rakentavaa keskustelua puolustaneeseen Ali Jahangiriinkaan. En jaksa vihata vihaajia mutta minulla ei myöskään ole riittävää paloa keskustellakseni heidän kanssaan.

Tampereen #meilläonunelma tapahtuma oli puolestaan varsin rauhallinen tapahtuma.

En halua osallistua keskusteluun, jossa toisen puolen kanta perustuu vihaan, pelkoon ja ihmisarvon ylenkatsomiseen. Minua ei kiinnosta tilastotiedot maahanmuuttajien rikoksista. Minua ei kiinnosta maksaako yhteiskunta mamulle ajokortin ja paikalliselle Pertti Pultsarille ei.

Monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon sisältyy varmasti monia ongelmia, joista olisi hyvä keskustella. Mutta niin kauan kuin keskustelu on värittynyt vihasta ja epäluulosta, se ei ole keskustelu, johon haluan osallistua. Siksi olen sokeasti monikulttuurisuuden puolesta.

Natsikortti nousee pöydästä vasta kun viha vähenee.

Rakennan kuplaa. Kuplaa, jossa vallitsee ymmärrys ja ystävyys. Kerään ympärilleni ihmisiä, jotka näkevät auringon - eivät vain varjoja.

Olen poistanut lukuisia ystäviäni sosiaalisen median seurannoista: En halua käyttää vähäistä vapaa-aikaani lukeakseni heidän pahasta olostaan. Elämä on liian lyhyt, jotta haluaisin käyttää sen negatiivisten ajatusten ja ihmisten kanssa.

Ehkä olen laiska tai selkärangaton jättäessäni eturivin ihmisoikeustaistot muille. Mutta en tiedä aikaani täällä. Paikkani jo tänään on siellä missä asuu ilo ja ymmärrys - rakkaani ja ystäväni.

Ystäväni! Kuplamme kasvaa. Ilo tarttuu. Ja kun viha vähenee, meidän on helpompi jälleen keskustella.

Päivä päivältä tasa-arvo lähenee
ja kun se viimein täällä on, niin viha vähenee,
saa kaikki sydämet ja halla-ahot sulamaan,
vaikket uskoisikaan…

comments powered by Disqus