Elämä on liian lyhyt vihamielisille liikesuhteille

Aika ajoin törmäämme ihmisiin, joiden kanssa homma vain ei toimi. He suhtautuvat sinuun kyynisesti tai ehkä jopa vihamielisesti. Kyseessä voi olla asiakas, päämies tai IT-firman edustaja. Miksi helvetissä lyömme päätämme seinään, joka on kiveä.

En ole nähnyt yhtäkään menestystarinaa, joka olisi syntynyt negatiivisesta pöhinästä - persuja lukuunottamatta.

Kivi kengässä ei parane kävelemällä

Koskaan ei kokemuksissani ole hankalasti alkanut yhteistyö muuttunut ajan kanssa yhtään miellyttävämmäksi. Yleensä kivi kengässä vain jatkaa hiertämistä ja kipu kovenee.

Jokaiseen sosiaaliseen suhteeseen kuuluu oma kuherruskuukautensa. Ensimmäisinä kuukausina ollaan hienovaraisempia ja harkitsevampia: Ei jätetä tennissukkia lattialle tai piereskellä TV:tä katsellessa. Jos hampaat kuitenkin kirskuvat jo ekoilla treffeillä, ei ehkä kannata lähteä toisille. Kun sama päätee yhteistyöhön liiketoiminnassa, lienee parempi etsiä muita yhteistyökumppaneita.

Mikään raha ei korvaa oikeita reittivalintoja elämän polulla. Jokainen yhteistyö ja sopimus avaa uusia ovia ja sulkee toisia. Helppojen valintojen ja nopean rahan perässä juokseminen jättää käteen vain niitä pienimpiä silmälukuja. Dream team koostuu jatkuvista oikeista valinnoista.

Esimerkkejä työelämästä on paljon, mutta poliittisen korrektiuden vuoksi, ne jääkööt nimeämättä. Tähän blogiin liittyen kuitenkin esimerkiksi sain alkuvuodesta yhteistyökyselyn maksullisen artikkelin kirjoittamisesta. Aihe ei ollut täysin poissuljettu, joten ilmoitin pohtivani asiaa ja palaavani työviikon jälkeen. Kaksi päivää myöhemmin minulle tuli jatkokysely: "tehdäänkö vai ei" - caps lock päällä ja viisi kysymysmerkkiä lauseen päätteenä. Ilmoitin, ettei yhteistyötä tule. Fiilis ei ollut oikea.

Miksi liiketoiminnan ristiriidat otetaan henkilökohtaisesti?

On suoranaisen lannistavaa kohdata tilanteita, joissa yhteistyötä tehdään keskinäisen vihamielisyyden vallassa. Tilanteessa, jossa kyse on vain rahasta - ei ihmisyydestä, moraalista tai elämästä - vaan ainoastaan liiketoiminnasta, ei pitäisi olla tarvetta henkilökohtaiseen raivoon.

On kuitenkin luonnollista ajautua tilanteisiin, joissa yhteistä säveltä ei löydy. Erotkaamme synnyttämättä henkilökohtaisia kaunoja - ammattimaisesti. Vihamiesten tekeminen ei kuulu liike-elämään. Tai ainakaan sen ei tulisi kuulua. Sen ei tulisi kuulua mihinkään elämään.

Kukaan ei kuitenkaan voi välttää näitä tilanteita täysin. Oikea ratkaisu tällöin onkin keskittyä työskentelemään ihmisten kanssa, joiden seurasta nauttii!

comments powered by Disqus