Liikkeenjohdon konsultointi: Näitä jään kaipaamaan

Perjantaina työt vaihtuivat ja nyt uuteen työviikkoon ei enää valmistauduta matkalaukun pakkaamisella. Liikkeenjohdon konsulttina toimiminen on määritellyt minua ihmisenä pitkään, joten aiheesta tullee vielä kirjoitettua postaus jos toinenkin. Kun aikoinaan päätin yrityskonsultointiin hakeutua, mielukuvani myös perustuivat pelkästään kuultuihin tarinoihin - oikeaa tietoa liikkeenjohdon konsultoinnin arjesta oli vaikea löytää.

Paluu viimeiseltä käynniltä toimistolla tapahtui VR:n kyydissä.​
Paluu viimeiseltä käynniltä toimistolla tapahtui VR:n kyydissä.​

Koko toimialaala on tyypillisesti mystifioitu joko karismaattiseksi kusettamiseksi tai sliipatuksi high lifeksi. Pyrittäköön näitä stereotypioita jatkossa rikkomaan...

Konsultoinnista

Itse konsultointia ja etenkin yritysten todellista auttamista tulee ikävä. Parhaat fiilikset ja muistot ovat jääneet yrityksistä, joissa todellinen uhka merkittävistä irtisanomisista tai jopa konkurssista on kyetty kääntämään voitoksi ja jopa kasvuksi. Toki ikäviinkin toimiin on joutunut yrittäjiä kannustamaan, mutta niiden tarkoituksena on aina ollut yrityksen perustoiminnan säilyttäminen.

Stereotypioihin nojautujat ovat toisinaan vinoilleet työni moraalittomuudesta, kun yrityksiä kannustetaan voittojen maksimointiin ja tuotannon ulkomaille siirtämiseen. PK-sektorissa en kyllä moiseen ole joutunut törmäämään, sillä suomalainen yrittäjä on todella tämän maan selkäranka! Suuryritykset ovat oma lukunsa ja on varsin sääli, että yhteiskuntavastuuta ottavat pk-yrittäjät joutuvat kilpailuun näitä usein persoonattomia koneistoja vastaan. Tässä kilpailussa pk-yrityksien auttaminen on ollut minulle kunniatehtävä.

Konsultoinnin mystifiointia lienee vahvistanut ammattikunnan käyttämä rituaalikaapu, joka useimmiten katukuvassa nähtynä järkyttää kansan syviä rivejä.​
Konsultoinnin mystifiointia lienee vahvistanut ammattikunnan käyttämä rituaalikaapu, joka useimmiten katukuvassa nähtynä järkyttää kansan syviä rivejä.​

Mitä muuta tulee ikävä

Koska lifestyle-blogin tulee olla pinnallinen, siirryttäköön syvemmistä vesistä kohti pintaa. Työn ohella jään kaipaamaan eniten seuraavia asioita:

  • Sihteeri

  • Auto

  • Solmio

Sihteeri

Vauhdikas työ ja korkea laskutusaste on ollut mahdollista vain ja ainoastaan sihteerin avulla. Pikavalinta kakkosessa (heti puolison jälkeen) on aina vastannut ystävällinen ja avulias ääni myös pitkän ja kiireisen viikon jälkeen (toisin kuin siinä ykkösessä). Sukkuloidessani Haminasta Muonioon, on hallinnollisten asioiden hoitoani usein kuvannut fraasi: ”kuin sika pellossa”. Tällöinkin sihteeri on pitänyt huolen, että konsultin retaleella on ollut lentokoneliput valmiina sähköpostissa ja pedattu sänky hotellissa odottamassa.

Auto

Ohituskaistoja ei ole jouduttu aivan kauppakassilla kiitämään ja lähes 7 sekunttia satkuun on ollut tyydyttävä tahti. Pahoin pelkään, että downgrade on edessä kun DS5 lähti tällä viikolla kiertoon uuden kollegan käsiin. Kyseinen malli ei varmasti ole rationaalisin valinta, mutta sitäkin siistimpi.

DS5 oli loistovalinta maanteille. Vuoden vanhaan autoon ehti kertymään reippaat 80tkm.​
DS5 oli loistovalinta maanteille. Vuoden vanhaan autoon ehti kertymään reippaat 80tkm.​

Solmio ja puku

Normaalisti aamut ovat alkaneet solmun hiomisella. Jatkossa solmio ei liene enää päivittäinen asuste. Samoin olen vuosien varrella saanut vaate- ja kenkäkaappini varsin kohtuulliseen kuntoon nimenomaan pukujen osalta. Nyt arkipukeutuminen kuitenkin tullee koostumaan lähinnä irtotakkiseteistä.

Vaatekaappi on ehtinyt konsultin hommissa vahvasti painottumaan pukulinjalle.​
Vaatekaappi on ehtinyt konsultin hommissa vahvasti painottumaan pukulinjalle.​

Tällä taskuliinalla on kuitenkin käsin rullatut hopeareunat! Koska kaapista ei muuta löydy, minun on:

  1. Käytettävä pukuja ja solmioita perus pk-yrityksen arjessa sekä

  2. Hankittava uusia irtotakkeja!

Ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti.​
Ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti.​

Olisi myös kovin typerää olla myöntämättä, että hyvä ja tuloksellinen liikkeenjohdon konsultti saa menetetystä vapaa-ajasta varsin kohtuullisen korvauksen. Tämän hyvinvointikuilun kiriminen on toki yrittäjämäisessä työssä mahdollista, mutta työtä ja aikaa se tulee vaatimaan! Onneksi downshiftaus on trendikästä...

Mitä ei tule ikävä

Muutamia asioita en jää kaipaamaan!

  • Valvontakamerat

  • Yhden päivän suhteet

  • Lenovo / PC

Tämä pikavoitto napattiin alkuvuodesta Turussa navigaattorin softan kaaduttua samaan aikaan kun vauhti tippui satasesta kahdeksaankymppiin.​
Tämä pikavoitto napattiin alkuvuodesta Turussa navigaattorin softan kaaduttua samaan aikaan kun vauhti tippui satasesta kahdeksaankymppiin.​

Uskon pärjääväni varsin hyvin ilman tuhansia viikottaisia kilometreja sekä parrasvalojen lailla tietäni valaisseita valvontakameroita. Vaikka olen johdonmukainen ja rankaisurajoja noudattava kuski, sakkoja on ollut mahdotonta välttää kun viettää pitkälle toista kuukautta vuoden kaikista tunneista autossa.

Monia vakiasiakkuuksia jään kaipaamaan, mutta yhden päivän suhteita en. Vaikka herrain haaveiden maalailu on ollut mukavaa, on todella hienoa päästä paitsi maalaamaan taivaanrantaa myös todella purjehtimaan ja saapumaan sinne.

VPN, Lotus Notes ja Lenovo ovat nyt historiaa!​
VPN, Lotus Notes ja Lenovo ovat nyt historiaa!​

Yhtenä vapauttavimmista asioista on kuitenkin pyristely irti 7 vuoden Lenovo ja Windows -orjuudesta. Työkalut vaihtuvat syntiseen tiedon omenaan - Appleen. Estetiikka, yksinkertaisuus ja pitkät akun kestot tuovat arkeen huolettomuutta ja mielihyvää.

Konsultin uraa pohtiva voinee kääntää nämä pohdinnat risujen ja ruusujen listaksi. Mutta kauneimmin kukkivat ja piikikkäimmät ruusut ovat aina löytyneet tämän kuvatun pinnan alta konsultin oikeasta työstä eli konsultoinnista ja kouluttamisesta.

Huutoääniä aiheen kiinnostavuudesta tai turhuudesta jatkopostausten osalta otetaan vastaan, vaikkei suomalaisen miehen kuulukaan pukahtaa - saati kommentoida blogeja!

Edelliset artikkelit:

ETUSIVU

comments powered by Disqus