Mies joka eli ja kuoli synnyinkodissaan
Jalo oli lapsuuteni suurimpia mysteereitä. Isoisäni veli, joka eli yksin metsässä, poltti piippua, vuoleskeli, puhui linnuille, luki tieteestä, filosofiasta ja salaliitoista. Sain kunnian kantaa miehen viimeiseen lepopaikkaansa ja nähdä vielä kerran isoisäni lapsuudenkodin. Voiko miehen elämää kuvata ja kunnioittaa yksittäisellä kirjoituksella? Yritän…
Mies metsässä
Jalo ei piitannut elämän ylellisyyksistä. Hän arvosti yksinkertaisuutta ja hiljaisuutta. Elämänsä kotitilalleen rakentanut jäärä kasvatti itse perunansa ja sai lihansa omalla maalla ammutuista hirvistä. Kylillä hän ei kulkenut. Kauppa-auto ja tuttu kauppias pitivät huolen kahvin ja tupakan riittävyydestä.
Montaa sanaa ei mies vieraille murahtanut. Mutta kahvit keitti ja tarjosi pojankoltiaiselle oman suon lakkahilloa keksin päälle pantavaksi. Pappani piti huolen, että tuomisina oli aina kori olutta. Vaikka tokko miehen pontikka- tai kotiviinivarastot koskaan ehtymään pääsivät.
Vaikkei Jalo monisanainen ollut, kutsui hän lintuja sirpittämällä verannalle luokseen - ja ne tulivat.
Pohtija ja ajattelija
Sukuni ei ole ollut tunnettu kirjatiedostaan. Eipä siis ihme, että poikanen ihmettyi kerta toisensa jälkeen tämän erakon tietämyksestä.
Ensimmäisen kosketukseni länsimaiseen filosofiaan sain kun Jalo kertoi Diogeneksestä. Stoalaisesta, joka Sokrateen tavoin pyrki yksinkertaiseen elämään ja äärimmäisyyksissään asui tynnyrissä. Filosofista, joka haastoi sovinnaisuuden ja perinteet. Myöhemmin olen oivaltanut, että sama stoalainen ajattelu näkyi kaikessa Jalon elämässä. Onni haettiin yksinkertaisuudesta ja elämän palauttamisesta luontoon.
Erakolla oli myös suuri kiinnostus yliluonnolliseen. Henkilökohtaiset kokemukset tuonpuoleisesta, enkeleistä tai tämän maan ulkopuolisesta elämästä olivat johdatelleet tiedon janoisen lukemaan laajasti myös kirjallisuutta UFOista ja salaliitoista. Lainasinpa minäkin aikanani hänen Erich Von Däniken -kirjojaan. Ja myöhemmin samasta vaikutuksesta ahmin Platonin teokset. Tavallaan Jalo onkin ajatteluuni (tai sen kehittymisen suuntaan) eniten vaikuttaneita henkilöitä.
Kädentaitaja
Milloin aikaa tervanpoltolta tai soiden ojitukselta jäi, oli Jalolla puukko kädessään. Jokainen pahka ja oksa oli mahdollisuus. Se saattoi muuttua kauhaksi, lusikaksi, kannuksi - jopa kanteleeksi tai kitaraksi. Olipahan mies nuoruudessaan jopa toiminut kansakoulun opettajana puutöissä.
Enää ei kuitenkaan miehen hyllyjä koristaneet nuo runsaat määrät käsitöitä kuten aikoinaan. Liekö jakanut niitä viimeisinä vuosinaan ahkerammin vieraille vai tehnyt uusia vähemmän. Oli miten oli, ulkokuistilla penkillä oli edelleen vuosikymmenten kuluttama puukko valmiina vuolentaan.
Veteraani
Sisarusparvensa vanhimpana hän oli ainoana myös nähnyt sodan etulinjasta. Liekö pohtijan luonto ja fysiikan tuolta puolelta tulleet kokemukset johtaneet jostain sota-ajan kokemuksista? Muistotilaisuudessa hänen myös muistettiin todenneen, että ”sodassa kaveria ei koskaan jätetty - sen ulkopuolella ei asia enää näin kuitenkaan ollut”.
Silti kukaan ei muista Jalon koskaan todenneen, etteikö hänelle kuuluisi mitään muuta kuin hyvää. Tuosta melankolisesta ja syrjään vetäytyvästä elämästä saattaisi moni meistä olla katkera. Hän kuitenkin näki siinä piilevän kauneuden.
Ja kuten stoalainen hän eli elämänsä omalla yksinkertaisella tavallaan - 90 vuotta isänsä maalla.
Silloin puustani putoaa viimeinen lehti. Yö vie haaveilijan.
Vain hetkisen ihminen elämään ehtii. Kaikki me kuolemme pian...
Edelliset artikkelit: