Muovia ja maailman pelastusta
Vähemmän ja parempaa
Suhtaudun yhä kriittisemmin kulutukseen.
Olen jo vuosia valinnut paikallisen ruokamarketin peräkulmasta paperipusseja vihanneksille sekä kieltäytynyt ylimääräisistä kasseista myymälöissä. Siksi Paista.fi verkkokaupan lanseeraus tuossa taannoin osuikin suoraan sydämeen missiollaan "vähemmän ja parempaa”.
Nyt tulin katselleeksi dokumentin Plastic Paradise (löytyy US Netflixistä), joka kertoi Teksasin kokoisesta roskalautasta Tyynellämerellä. Sinällään kaltaiseeni kyynikkoon eivät haettuja emotionaalisia shokkeja aiheuttaneet todisteet roskan peittämistä saarista, sisuksiltaan muoviroskaa täynnä olevista kuolleet linnuista tai tutkimustieto muovista välittyvistä haitta-aineista.

Yksi dokumentin lause kuitenkin paloi mieleeni:
Muovi on tehty ikuiseksi, mutta se ostetaan kertakäyttöiseksi.
Tämä lause on suuressa ristiriidassa oman kulutuskäyttäytymiseni kanssa. Tavoitteenani on ollut valita tuotteita, jotka kestävät käytössäni lopun ikäni. Mutta edes niiden ei ole tarpeen elää jälkeeni ikuisesti!
Mutta turhan roskan välttäminen on vaikeaa - lähes mahdotonta. Koetapa ostaa edes salaattiaineet kaupasta ilman muovia. Eikä kyse ole sinällään materiaalista itsestään...
Pääsin juuri kirjoittamasta muovikalusteista terassille ja kehuin niitä. Kyse on pikemminkin materiaalin tarkoituksenmukaisuudesta. Onko yhden terassibissen nauttiminen todella vaatinut valmistamaan mukin, joka materiaalina ei koskaan hajoa?

Case leikkuulauta
Olen ostanut ainakin viisi kertaa Ikean parin euron muovisia leikkuulautoja. Niitä, jotka tulevat kaksivärisinä tuplapaketteina.
Tuo muovinen lätkä kestää noin 10 konepesua, kunnes luovun siitä. Siis mitä helv…..? Miksi oikein kerta toisensa jälkeen ostan uudet?
Vastaus: Koska olen laiska ja puinen leikkuulauta vaatisi hoitoa.
Kuinka säälittävä selitys tämä oikein on? Silti totta.
Löysin kuitenkin ratkaisun Arcoksen leikkuulaudasta. Kelatkaa: Se on puuta, kestää konepesun, ei vaadi öljyämistä ja tulee 10 vuoden takuulla. Rock on! Mutta eikö vastuuni ympäristöstä olisi voinut voittaa jo aiemmin? Kyllä olisi.


Haaste: Unohda muovikassit!
Kertakäyttöiset muovikassit ovat lailla kiellettyjä monissa maissa. Tässä Suomi tulee kaukana perässä - jopa Meksiko on tehnyt vastuullisen ratkaisun asian tiimoilla.
Siksi muutoksen on lähdettävä meistä. Mitä jos jättäisit muovikassin ostamatta? Vuodessa saattaisit jo hyvinkin säästää eurot johonkin siistiin man-tote-bagiin.
