Saumuri

Olemme pitkään omistaneet vain vanhan ompelukoneen, joka ei ole enää jaksanut pureutua paksuun kankaaseen. Joulun alla aloimme harkita saumurin hankintaa joululahjojen teon sitä vaatiessa. Minulla ei ollut juurikaan käsitystä kyseisistä laitteista, joten poikkesin haastattelemaan paikallista kauppiasta aiheesta.

Olin etukäteen yrittänyt etsiä hankintaan hyviä ohjeita netistä, mutta ”laatutietoa” löytyi vain vauva.fi ja suomi24 sivustoilta. Niinpä päätin kirjoittaa aiheesta keräämiäni ajatuksia ohjeeksi muille, sillä moni tätäkin sivustoa lukeva saattaa satunnaisesti kaventaa itse paitojaan tai lyhentää lahkeitaan ja olen myös näistä aiheista aiemmin kirjoittanut.

Päädyinkin hankkimaan samalla kertaa sekä saumurin että uuden ompelukoneen, joista jälkimmäisen jätin joululahjaksi puolisolle.

Tiukan kaupankäynnin tuoksinnassa sovittiin Manse-Tikki:n kanssa blogaaja-alesta, kun on näitä juttuja tullut tehtyä mm. puvun housujen lyhentämisestä sekä paidan kaventamisesta. Sisältökriittiset sosialistit laittakoot siis markkinatutkat päälle.

​

Mikä on saumuri?

Kyllä. Jouduin jopa tämän itselleni selittämään. Mutta nettikeskustelujen perusteella, niin joutuu moni muukin.

Saumuri siis yhdellä vedolla...

  • leikkaa kankaan, 
  • viimeistelee sauman sekä 
  • päärmää reunan.

Tämä nopeuttaa saumaustyötä huomattavasti verrattuna ompelukoneeseen, jolla reuna on erikseen leikattava saksilla, viimeisteltävä siksakilla ja sauma tehtävä suoralla tikillä.

Saumurissa on neljä lankaa, kaksi neulaa sekä kankaan leikkuri.​
Saumurissa on neljä lankaa, kaksi neulaa sekä kankaan leikkuri.​

Saumurin hyödyt

Saumurit ovat siinä mielessä samanlaisia kuin ompelukoneet, että niilläkin ommellaan kankaita yhteen. Saumurissa on kuitenkin monia etuja. Ne muun muassa ompelevat huomattavasti nopeammin kuin ompelukoneet. 

Saumurin jälki on myös todella viimeisteltyä ja valmisvaatteen näköistä. Vertailukohtaa voi vaikkapa hakea vanhasta lahkeiden lyhennyksen jutustani, jossa näkyy ruma ja epätasainen siksak viimeistely lahkeen suussa.

Saumurin etuna on myös useat langat, joiden ansiosta sauma ei rispaannut yhtä helposti. Tämä mahdollistaa huomattavasti siistimmän jäljen pehmeiden ja venyvien kankaiden kuten collegen ja trikoon suhteen.

Testiksi kavensin farkkujen lahkeita. Käännökset eivät olisi kovin nätit ompelukoneella tehtyinä! Kavennuksen tein sisälahkeesta, koska halusin jättää selvage-reunan koskemattomaksi.​
Testiksi kavensin farkkujen lahkeita. Käännökset eivät olisi kovin nätit ompelukoneella tehtyinä! Kavennuksen tein sisälahkeesta, koska halusin jättää selvage-reunan koskemattomaksi.​

Riittääkö pelkkä saumuri? 

Pitääkö saumurin lisäksi sitten ostaa ompelukonekin?

Itseasiassa monilla saattaa pitkälle riittääkin. Varsinkin, jos ompelee lähinnä college vaatteita, tyynyliinoja tai ylipäänsä saumoja, jotka jäävät vaatteen tai kankaan sisälle. Kuitenkin esimerkiksi vetoketjun ompeluun tarvitaan aina ompelukoneen suora tikki - samoin käytännössä farkkujen lyhennykseen.

Itse olen kyllä siinä määrin tarkka, että haluan viimeistellä vielä esimerkiksi saumurilla kavennetun sauman ompelukoneen suoralla tikillä. Voi olla, että kun tuota oppii käyttämään eli säätämään kaikki lankojen kireydet jne., on jälki jo pelkän saumurin jälkeen itsellekin riittävä.

Ompelukoneellakin pärjää

Jos välttämättä on säästettävä toisessa, niin se on saumuri. Ompelukoneellakin pystyy viimeistelemään reunat siksak ompeleella, huonommalla jäljellä ja isommalla työmäärällä - mutta kuitenkin pystyy.

Jos kuitenkin ompelee vain pehmeitä ja venyviä kankaita kuten collegea ja trikoota, saattaa saumuri olla ehdoton hankinta.

​

Puoliso teki joululahjoiksi saumurilla käsilaukkuja/pusseja. Ompelukonetta ei tarvittu.​

​

Saumurin valinta

Oleellisia ominaisuuksia, jotka kannattaa saumuria ostaessa tuntea ovat:

Lankojen määrä

  • 2 lankaa: Perusreuna
  • 3 lankaa: Reunat eivät rispaannu
  • 4 lankaa: Ompeleet lukittuvat
  • 5 lankaa: Enemmän mahdollisuuksia ja hintaa

Peitetikki vai piilo-ommel

Katso T-paitasi helman saumaa: Siinä on sisällä virheetön reunahuolittelu ja ulkopuolella kaksi ommelta. Tämä ei mahdollistu normaalilla saumurilla. Tarvitaan erillinen peitetikkiä tekevä saumuri.

Normaalillakin saumurilla voi toki tehdä siistin piilo-ompeleen yhdellä neulalla, mikäli ulkopuolelle ei tarvita/haluta selkeästi erottuvia ompeleita. Tätä varten kannattaa hankkia erillinen piilo-ommeljalka ellei omaa kirurgin käsiä.

Kalleimmat saumurit pystyvät molempiin.

Differentiaalisyöttö

Syöttöä säätämällä pidetään huoli, ettei muutoin venyvä materiaali veny/kupruile.

Saumurissa kannattaa nykyään olla aina tämä ominaisuus.

Tikkinopeus

Hyvä saumuri tekee +1300 tikkiä minuutissa.

Tässä saumurin kaksi alalankaa ja niiden syötöt.​
Tässä saumurin kaksi alalankaa ja niiden syötöt.​

Singer Heavy Duty saumuri

Hiostin kysymyksilläni eri laitteista Manse-Tikin yrittäjää. Tivasin, miksi Singer oli lähes 200 euroa Pfaffia edullisempi: Mikä Singerissä on huonompaa? Sain suoraviivaisen vastauksen: Ei mikään. Siinä (Singerissä) on vain vähän tehokkaampi moottori. Ilmeisesti laitteet olivat jopa samalta tuotantolinjalta.

Tässä saumurissa oli varsin riittävät 4 lankaa ja mahdollisuus ompeluun kahdella, kolmella tai neljällä langalla. Tikkinopeus oli sopivat 1300 rpm ja laitteesta löytyi muutkin tarvittavat ominaisuudet. Valinta oli siis selvä.

Peitetikki olisi sinällään ollut ihan mukava ominaisuus, mutta lopulta normaalisaumaus on meille tärkeämpi. Laitteet, jotka pystyvät molempiin tarvitsevat myös aina ommeltyypin vaihtojen välillä asetusten ja lankojen muutoksen. Tässä menee aina hetki. Lisäksi nämä saumurit ovat hinnaltaan sen verran suolaisia, että samalla rahalla saa sekä normaalin että peitetikkiä tekevän saumurin. Ostin siis vain normaalin ja jos tarve tuntuu kovalta niin peitetikkiä tekevän koneen voi ostaa kylkeen kolmanneksi myöhemmin.

Näin ollen valinta osui tähän malliin, jonka hinta-laatu vakuutti minut parhaiten.

Jostain syystä saumureista ja ompelukoneista ei vain enää nykyään onnistuta tekemään esteettisesti miellyttävän näköisiä...​ Valitettavasti.​
Jostain syystä saumureista ja ompelukoneista ei vain enää nykyään onnistuta tekemään esteettisesti miellyttävän näköisiä...​ Valitettavasti.​

Kokemuksia Heavy Duty Singeristä 

Puoliso varoitteli kovasti mallilankoja poistaessa ja uusia laittaessa, että katsoisin, miten langat alunperin ovat. No enpä katsonut. Tällä kertaa en kuitenkaan joutunut katumaan, sillä laitteessa oli todella selvät merkinnät jokaiselle langalle jokaisessa käänteessä. Käyttöönotto oli helppo.

Käytön osaltakaan ei valitettavaa ole. Ohjekirjaa ei ole avattu missään vaiheessa ja käyttöä on jo ollut hyvinkin. Haukuttavaa emme koneesta löytäneet joskaan emme toki ammattilaisia ole. 

Amazonin arvosteluissa Singer on myös pärjännyt hyvin, vaikka ompelukonepuolella merkki ei enää kovaa arvostusta kerääkään. Silti jopa 15% on haukkunut konetta huonoksi tai jopa rikkinäiseksi suoraan laatikosta muiden antaessa viittä tähteä. Saattaa siis olla, että laitteissa on jonkin verran ollut valmistusvirheitä. Etenkin huonoa palautetta on tullut Amazonin takuu ja palautuspolitiikasta, joten ehkä tällaiset laitteet kannattaa ostaa luotettavilta kotimaisilta toimijoilta. Saumurin elinkaaren tulisi kuitenkin olla kymmeniä vuosia ja siksi lienee mukavaa, että on joku konkreettinen kivijalka johon olla tarvittaessa yhteyksissä takuuasioista.

Olen aina laittanut langat vailla mitään käsitystä oikeasta tavasta. Tässä ei kuitenkaan tarvittu ohjekirjaa.​
Olen aina laittanut langat vailla mitään käsitystä oikeasta tavasta. Tässä ei kuitenkaan tarvittu ohjekirjaa.​

Yhteenveto

En näistä vehkeistä paljoa ymmärrä, mutta kertakäyttölaitteita en nurkkiin halua. Laite vaikuttaa hyvältä ja sille löytynee käyttöä. Vielä kun saumurin ja ompelukoneen pitää jatkuvasti saatavilla omalla pöydällään, tulee niitä varmasti käytettyä.

Pukujen hihat ja kavenukset tulee luonnollisesti hoitaa vaatturilla, mutta housujen lahkeet on esimerkiksi mukava kyetä hoitamaan itse. Maalaiselle itse tekeminen on nimittäin jopa nopeampaa kuin ajella palvelun perässä sekä viennin että noudon osalta. Ja onhan se mukava ottaa vaatteet nopeasti käyttöön paketista.

Kaapissa on varmasti myös useampia paitoja ja neuleita, joita voisi kaventaa. Saumurilla tämä nippu tullee pienenemään. Mutta vielä tuon käytössä on opeteltavaa.

​
comments powered by Disqus