Nainen, 6 syytä välttää konsultteja
Myönnettäköön heti alkuun otsikon provosoiva ja seksistinen sävy. Yhtä hyvin tämän artikkelin otsikko voisikin olla:
6 syytä miksi liikkeenjohdon konsultti on huono puoliso
Tässä talven kiireisinä viikkoina on taas huomannut, että resurssit eivät aivan riitä maatalon isäntänä toimimiseen. Viimeinen todiste oli viime viikolla jääkaappilämpötilaan viilentynyt talo öljyn loputtua. Samalla, kun itse kiisin halki Suomen kohti uusia seikkailuja, puolisoni sai nukkua yönsä pipo päässä.
Tässä siis varoituksen sana kaikille!
Kuvat ovat omasta arkistostani rauhoittamaan jutun hektistä sävyä
1. Konsultti ei hoida kotia eikä pihaa
Johdon konsultti on aina menossa. Tästä syystä kodin tai pihan hoitaminen ei ole vaihtoehto.
Meiltä löytyy traktori lumilingolla, pyöräkuormaaja lumilevyllä, kola sekä mönkkäri lumilevyllä ja tästä kaikesta huolimatta yleisin lumenluonnin tapani on ollut ajaa autolla pihassa parikymmentä kertaa edes takaisin lumivallien noustessa ylitsepääsemättömiksi. Toivottavasti kuitenkin lumilinko tuo nyt ryhtiä asiaan.
Nurmikkojen leikkuu jää vain muutamaan kertaan kesässä. Esimerkiksi taannoisena kesänä ensimmäisen leikkuun suoritti appiukko, kun korkea nurmi oli alkanut häntä ärsyttämään. Perinteinen lausahdus sukulaisilta onkin "mitä naapuritkin ajattelee?". Konsultille tämä on muuten täysin yhdentekevää, sillä hän ei edes tunnista naapureitaan: Hehän tulevat vastaan aina vain pimeällä.
Sitten on toki nämä kaikki öljyn tilaamiset ajoissa tai remonttien viimeistely kulmalistoilla. Ei puhettakaan...
2. Konsultti on tumpelo
Kohdalla 1 ei oikeastaan ole merkitystä, sillä ei konsultti mitään käsillään osaisikaan tehdä. Fyysinen työ on konsultille varsin vierasta ja, vaikka konsultti voisikin pitää tunnin luennon vasaran käytön fenomenologiasta, ei sen käteen ottaminen tuottaisi muuta kuin mustelmia.
3. Konsultilla ei ole aikaa sinulle
Liikkeenjohdon konsultti on lähes aina reissussa. Kun työmatka on pääsääntöisesti useita tunteja yhteen suuntaan, ei konsultti viihdy päivässä montaa tuntia kotona. Aina toisinaan, kun konsultti sattuukin kotona olemaan, hänellä on läppäri sylissä ja työpostit hoidettavina.
Ainoa tapa saada konsultilta aikaa on varata se hänen kalenteriinsa. Itse olen jakanut oman kalenterini puolisolleni ja antanut hänelle vapauden buukata sinne mitä tahansa mieleen tulee ja mitä hän pystyy omasta puolestaan järjestämään. Äkkilähtöjä ei kuitenkaan oteta, sillä konsultin kalenteri on vähintään kaksi kuukautta eteenpäin täysin suunniteltu viikonloppuja myöten.
4. Konsultilla ei ole malttia
Koska konsultilla on aina kiire, hän ei kestä lonnimista. Kaikkialle on päästävä ajoissa eikä minuutilla myöhästyminen ole vaihtoehto. Mikäli nainen meikkaa tai mallaa vaatteitaan venyttäen aikataulua, konsultin päässä salamoi.
Mikäli tiellä vastaan tulee samalla kaistalla mopoauto, jonka perään joudutaan jäämään, jokin pieni pörröinen eläin konsultin vatsanpohjassa alkaa kynsimään itseään ulos aiheuttaen järjetöntä ahdistusta. Tämä sama ilmiö yleensä pätee mopoautojen lisäksi kaikkiin muihinkin liikennesääntöjä noudattaviin kulkuneuvoihin.
Myös kaupassakäynti on suoritus. Tottakai on! Itseasiassa konsultille koko elämä on suoritus.
5. Konsultti konsultoi kaikkia ja kaikkialla
Konsultti kysyy keskustelukumppaniltaan ensimmäisenä tämän työtä tai elämän tarkoitusta vain päästäkseen konsultoimaan. Tarkoitus on opastaa keskustelukumppani tehokkaampaan suorittamiseen ja parempaan elämään.
Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi konsultoitavaa, konsultti myöskin laatii päässään yksityiskohtaisia tulossuunnitelmia kaikista liikkeissä, joissa hän asioi. Pahimmat tapaukset myös alkavat haastattelemaan kyseisten liikkeiden myyjiä selvittääkseen yrityksen tilanteen.
6. Konsulttilla on iso EGO
Liikkeenjohdon konsultin tehtävä on mennä yrityksiin ja antaa uusia ajatuksia kokeneelle johdolle. Tämä johto arvioi tarkasti jokaisen, jota se edes harkitsee kuuntelevansa. Hyvän konsultin on pakko uskoa itseensä ja asiaansa kuin kallioon. Mitä nuorempi konsultti, sitä suurempi ego!
Konsultti tietää olevansa karismaattinen, valloittava ja älykäs. Parhaimpien konsulttien kohdalla rajanveto kovan egon ja narsismin välillä alkaa olemaan jo vaikeaa. Pahimmat tapaukset saattavat jopa perustaa blogin kertoakseen elämästään, koska harhakuvitelmissaan pitävät itseään ja elämäänsä äärimmäisen kiinnostavina.
Yhteenveto
Vain hullu ottaakin konsultin samaan kotitalouteen kanssaan. Onneksi olen löytänyt yhden tällaisen! Vieläpä yrittäjän, jolla ei ole yhtään sen enempää vapaa-aikaa kuin minullakaan.
Eikö konsulteissa sitten ole mitään hyvää? Toki on! Juurihan kerroin meidän olevan valloittavia, karismaattisia, älykkäitä, sanavalmiita sekä vaatimattomia. Useimmilla konsulteilla on myös taloudelliset edellytykset hankkia aamiaispöytään toisinaan sekä jogurttia että näkkäriä. Tosin siinä aamiaispöydässä tapaat konsultin vain lauantaiaamuisin.
Tämän ajatteluketjun tuloksena päätin itse, että tämä helkkarin kämppä laitetaan vielä kuosiin. Nyt on makuuhuone tyhjennetty ja suurin osa pinkopahveista pois seiniltä. Tuskinpa siitä näillä lumilla valmista tulee, mutta tämä konsultti ottaa jälleen myös sen vasaran käteensä!
Muita artikkeleita: