Miksi hevosnaiset ovat ihania?

Olen aikanaan kirjoittanut artikkelin siitä, miksi jokaisen naisen tulisi välttää konsulttia. Ja pitkään olen pohtinut vastaavaa artikkelia hevosnaisista. Painavimmatkaan pohdinnat eivät kuitenkaan ole tuottaneet tulosta. Hevosnaisen välttämiseen ei ole ainoatakaan syytä.

Siksi kerronkin teille puolisoa etsiville karvaisille ja karvattomat köriläille, miksi ehdottomasti kannattaa lähteä hevosnaisen kelkkaan!

Tässä 5 syytä, miksi hevosnainen on rationaalinen valinta:

1. Hevosharrastus on edullinen

Vastoin yleistä ennakkoluuloa hevosen pitäminen on itseasiassa verrattaen edullista.

Hevosen ylläpito, tallipaikan vuokraus, kengitykset, hoidot ja lääkärikulut ovat lopulta hyvin pieni menoerä muihin varteenotettaviin sivistyneistön harrastuksiin verrattuna kuten vaikkapa Mestarien liigan jalkapallojoukkueen omistaminen tai Van Goghien keräily.

2. Hevospisneksellä tienaa rutosti rahaa

On myös yleinen ennakkoluulo, että hevostaloudella ei tienaa mitään.

Viimeisimmät talousselvitykset ovat kuitenkin osoittaneet, että Suomalaisella hevostaloudella haalii massiivisesti mammonaa. Esimerkiksi vuoden 2016 analyysin mukaan suomalaisen hevostyöläisen ansio on exponentiaalinen verrattuna esimerkiksi zimbabwelaiseen lapsiorjaan kaivostyössä.

3. Hevosnainen on kodinhengetär

Hevosnainen yleensä piilottelee naisellisia ominaisuuksiaan yleisöltä esimerkiksi huijaamalla likaisella ja turpeisella autollaan.

Totuus kuitenkin on, että kotona - suljettujen ovien takana - hevosnainen on kodinhengetär, joka siivoaa ja kokkaa samalla laulaen ja twerkaten. Jäähän hevosnaiselta nimittäin aikaa harrastukseltaan yllin kyllin puolisolleen jaettavaksi.

4. Hevosnainen on vaatimaton

Monissa harrastuksissa ja elämäntavoissa nälkä kasvaa syödessä. Mutta ei hevosnaisella! Hevosnainen ei haaveile hevosmatkailuautosta tai maneesista, vaan on iloinen saadessaan nauttia ratsastuksesta virkistävässä syyssateessa. 

Koska hevosnaiselle riittää vain hevonen ja aika sen kanssa ovat vararikot hevospiireissä täysin ennenkuulumattomia. Eikä jumalattomasta kassavirrastakaan ole tässä asiassa haittaa...

5. Hevosnainen pärjää omillaan

Paitsi että hevoset elämäntapana ovat edullinen ratkaisu, ne ovat myös varsin helppo. Riittää kun ajoittain kippaa tarhaan heinäpaalin niin kaikki on hyvin. Ja koska hevoset ovat älykkäitä eläimiä, ne harvemmin rikkovat tarhoja tai karsinoita. Näistä harvinaisista ja pienistä töistä hevosnainen selviytyykin itse kädenkäänteessä ja harrastuksen suomalla ilolla.

Eli älä mies stressaa. Hevosnainen ei odota sinun laittavan tikkua ristiin yhteisen harrastuksenne puolesta.

Niin… aivan… yhteisen harrastuksenne. Mutta älä huoli. Se on vain sananparsi.

Lue myös:

comments powered by Disqus