Ratsastuskentän pohjan kunnostusta
Ratsutilallemme aikoinaan tehty ratsastuskenttä on toiminut vuosikaudet hyvin, vaikkei se olekaan noudattanut kaikkia kirjaviisaiden oppeja. Ratsastuskenttä on tehty lähinnä salaojasorakerroksista karkeuksilla 0-16 ja 0-32. Tämä on kaiken kaikkiaan ollut toimiva ratkaisu, sillä salaojasora on vienyt veden aina hyvin kentältä pois, eikä siihen ole muodostunut pitkäaikaisia lammikoita. Myöskään pölyäminen kuivilla säillä ei ole salaojasoran kanssa ongelma. Lisääntynyt käyttö ja kentän laajentaminen täysiin 40m x 60m mittoihin kuitenkin ohensi kerroksia ja yhdestä paikkaa jopa savi nousi näkyviin.
Ei kun hiekkaa pihaan ja lapio kouraan... Todellinen isäntä olisi saattanut raapaista saven pihassa olevalla kaivurilla, mutta totesin lapion paremmin taidoilleni sopivaksi työkaluksi. Savet pois, kankaat takaisin ja hiekkaa päälle.
Levitin yleisesti kentän yleiskunnon parantamiseksi 0-16 salaojasoraa kasettikuormallisen kentälle pyöräkuormaajalla. Tälläkin määrällä saa jo todellisia eroja aikaiseksi. Ainakin naisväki saatiin hetkeksi tyytyväisiksi.
Oikea tapa ratsastuskentän pohjan tekemiselle on kuitenkin varmasti suositeltu kaava: Salaojasoraa, murske kovaksi tampattuna ja pintahiekka. Projektina kerralla tehtynä tämä kaava on kuitenkin todella kallis ja työläs. Uskon kentän pysyvän ja parantuvan, kun sitä ylläpidetään salaojasoralla. Tämä toimii sitten joskus loistavana pohjana murske ja pintakerroksille, kun niiden tekemiseen on aikaa.
Perinpohjaiset ohjeet ratsatuskenttään löytyvät esimerkiksi Remonttireiskan blogista (Ratsastuskenttä). Hyviä tuloksia on kuitenkin myös maalaisjärkeä käyttämällä meillä saatu aikaan.