Ruotsin halki: Tukholman laatuliikkeet ja Östermalm

Autolla Ruotsin halki

Suomen tiet ovat liiankin tuttuja, joten päätimme koukata Ruotsin rannikkoa matkalla Pirkanmaalta Ouluun mökille. Matkasuunnitelmaan oli mahdutettu alustavasti kaksi yöpymistä ja niillä myös hyvin pärjättiin, vaikka ensimmäinen päivä vierähti Tukholman alueella…

Östermalm on täynnä huikeita liikkeitä. Houkutuksista huolimatta rahani päätyivät J. Lindebergille.
Östermalm on täynnä huikeita liikkeitä. Houkutuksista huolimatta rahani päätyivät J. Lindebergille.​

Östermalmin laatuliikkeet

Tukholmassa ehdoton käyntikohde shoppailijalle on Östermalm. Södermalm sinällään myös on äärimmäisen mielenkiintoinen, jos on aikaa second hand shoppailuun.

Rose & Born

Meidän (minun) listallani oli oikeastaan vain yksi ehdoton kohde Tukholmassa: Rose & Born. Sinne pääsi todella helposti autolla aivan oven eteen ja parkkipaikkoja riitti. Liike sijaitsee aivan rantaväylällä konsulaattien ja varakkaamman asutusalueen keskellä, joten muita liikkeitä ei aivan vieressä ole.

Kevyiden irtotakkien lisäksi Rose & Born osaa myös kenkämalliston haalimisen. Yritys tilaa parhailta toimittajilta, omiin tyyleihinsä sopivat mallit.
Kevyiden irtotakkien lisäksi Rose & Born osaa myös kenkämalliston haalimisen. Yritys tilaa parhailta toimittajilta omiin tyyleihinsä sopivat mallit.​

Liike tarjosi juuri niin paljon silmäniloa kuin odottaa saattoi. Rose & Bornilla on huikeat omat private label mallistot, joita nykyään voi ostaa myös heidän omasta verkkokaupastaan. Kasuaalille business-pukeutujalle tämä on Ruotsin ehdoton ykköskohde!

Muut vinkit

Oheisesta kartasta voi katsastaa minun vinkkini Östermalmille. Suuri kiitos vinkeistä #tyylitcrew:lle, sillä en juurikaan valmistautunut reissuun muutoin.

#Ohituskaistalla vin kit business-matkailijan teho-shoppailuun. 1-2h riittää tähän kierrokseen.
#Ohituskaistalla vinkit business-matkailijan teho-shoppailuun. 1-2h riittää tähän kierrokseen.​

Näppärän mutta kalliin autoparkin sai Scandicin kellarista, josta pääsi todella hyvin tekemään kierroksen oleellisimmissa liikkeissä.

Kansan syvät rivit suunnistavat Birger Jarlsgatanille suurien brändien perässä ja toki ne kannattaa katsastaa. Humlegårdsgatan oli kuitenkin mielestäni se mielenkiintoisempi. Kadulta löytyivät mm. Eton, Crockett&Jones, Church, Massimo Dutti sekä Skoaktiebolaget (valikoimissa Carmina, Gaziano&Girling ja Edward Green) muutamien pienempien liikkeiden lisäksi.

Hyvän kierroksen saa kieppaamalla kadun päästä etelään Birger Jarlsgatanin päähän ja käymällä matkalla Gabuccissa (ja ehkä rantatietä pitkin Rose&Bornissa). Gabucci oli pelkistetty liike, jossa oli tarjolla lähinnä heidän "oman brändin" Carusoa sekä Bogliolia.

Katupuolen pukeutujat löytävät liikkeensä lähinnä Birger Jalsgatanin toiselta puolen. Esimerkiksi BLK DNM sai lompakon lämpenemään muutamalla hienolla Double Rider nahkarotsilla sekä kohtuullisilla alennuksilla.

Stockholm Quality Outlet Village 

Automatka Ruotsin halki pysähtyi vain muutaman kymmentä kilometriä Tukholmasta pohjoiseen kun vastaan tuli Outlet Village. Kokonaisuudessaan kylä oli melkoinen pettymys esimerkiksi Britteihin verrattuna, sillä edustetut brändit nyt luonnollisesti olivat sitä perusketjukauraa. Pankin kuitenkin räjäytti J. Lindebergin liike, jossa alennukset olivat täydessä vauhdissa.

Liikkeestä oli poistettava kasa housuja 800 kruunua/2 paria. J. Lindeberg lienee ainoita valmistajia, joiden valikoimasta olen löytänyt suoraan istuvat housut valmiilla 30” pituudella (sopiva pituus lyhyen miehen italolarppeihin).

Puolisoni nimesikin housuvalintani kannustavasti: nörtin maastohousut, suomenruotsalaishousut sekä pellehermannit.
Puolisoni nimesikin housuvalintani kannustavasti: nörtin maastohousut, suomenruotsalaishousut sekä pellehermannit.​

Jos joutuisin antamaan yhden neuvon miesten housujen kuosin valintaan, se olisi: älä osta kuviollisia tai vihreitä housuja. Näiden yhdistely tulee olemaan hankalaa…

Jatkuu...

Koska olet todennäköisesti niiden kahden lukijan joukossa, jotka jaksoivat lukea tänne saakka (kiitos äiti), pätkäisen lopun reissukertomuksen erilliseksi postaukseksi. Sen sartoriaalinen arvo onkin sitten luonnollisesti vähäisempi kuten väliltä Uppsala - Haaparanta saattaakin odottaa...

Edelliset artikkelit:

ETUSIVU

comments powered by Disqus