Älä ole kympin oppilas: Hoida hommat!
Olen kirjoittanut blogissani paljon työnhallinnasta, motivoitumisesta ja ”ohituskaistalla” -asenteesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin kympin oppilas. En välttämättä suosittele sitä sinullekaan.
Päätymisestäni konsultiksi ja opinnoistani on kyselty, joten tässä reseptini.
Olen laiska
Luen ja kuulen ihmisistä, jotka ovat kirjoittaneet kuusi Laudaturia, opiskelleet kaksi maisteri, tehneet väitöskirjan, juosseet Maratonin ja ovat kovassa urakiidossa. Tämä muistuttaa minua omasta laiskuudestani. Olen itseasiassa peruslaiska ihminen.
Olen tehnyt konsulttitoimistossa laskutusennätyksiä, ajanut 100tkm vuodessa, toimin yrittäjämäisesti osakkaana ja sivussa teen viraabelihommia, lapioin paskaa ja bloggaan. Olen pitkään tehnyt 70 tuntia viikossa töitä. Tästä kaikesta huolimatta olen itseasiassa todella laiska. Olen pohtinut, miten tämä on mahdollista. Lopulta oivalsin: En ole koskaan ollut ylisuorittaja - vain selviytyjä. Olen tehnyt sen, mikä on ollut pakko tavoitteen saavuttamiseksi.
Minimipanoksillakin voi pärjätä
En kirjoittanut yhtään Laudaturia - vain vaivoin Eximioita. Vemppasin armeijan alokaskauden ja vailla näyttöjä päädyin RUK:hon. Päädyin patteriupseeriksi ja vietin lopun johtakauden punkassa.
En lukenut yliopiston pääsykokeisiin enkä päässyt sisään kauppatieteisiin. Yo-paperit riittivät tilastotieteitä opiskelemaan. Huorasin väärällä pääaineella kauppatieteen opinnot kasaan ja kandintyötä palauttaessa kysyin, voinko vaihtaa pääainetta. Suurin osa opintopisteistä hoidettiin kirjatentein.
En valmistunut neljässä tai viidessä vuodessa, koska sain puolentoistavuoden opiskelun jälkeen tutkijan pestin ja panostin enemmän post graduate työhön. Hyppäsin kelkasta isoon IT firmaan WM-Dataan (aka Logica/CGI) projektipäälliköksi mahdollisuuden esittäytyessä.
Saadessani liikkeenjohdon konsultin pestin toimitusjohtajamme sanoi, ettei ole koskaan palkannut pelkkää ylioppilasta eikä aikonut aloittaa nytkään. Siispä otin kahden viikon illat ja naputtelin kandintyöstä laajennetun gradun. Ainoana rimapyykkinä oli arvosana, joka voisi mahdollistaa väitöskirjan myöhemmin.
Kuuden vuoden opiskelun jälkeen minulla oli neljä vuotta todellista työkokemusta mutta ei todellakaan kympin oppilaan papereita. Valitsisin edelleen samoin!
Tämän kertomuksen tarkoitus ei ole ironinen itsetehostus. Tarkoitus on muistuttaa, ettei aina tarvitse olla kympin oppilas selviytyäkseen tavoitteistaan voittajana. Jopa laiska voi suoriutua!
Terve laiskuus työtehon parantajana
Joku voisi pitää nykyisiä töitäni korkeaa painetta luovina. Töitä on enemmän kuin on mahdollista ehtiä tehdä. Osa on sivuutettava turhina, osa on tehtävä vasemmalla kädellä ja tärkeimmät on tehtävä riittävällä tasolla seuraavaan ehtiäkseen.
Minua pelottaisi antaa tehtäviäni kympin oppilaalle. Saisiko hän edes puolia tehtyä hakiessaan kympin suoritusta ja tuskaillessaan työmäärän alla? Ylipedantti asenteeni olisi saattanut luoda minusta juuri tällaisen. Onneksi olen laiska...
Tavoittele enemmän ja hoida homma
Kumpi on tavoitteiden saavuttamisessa tärkeämpää: Päästä kirkkaasti niiden yli kevein askelin ja ottaa valkoisella hymyllä varustettu selfie vai tähdätä vielä hieman korkeammalle, hoitaa homma ja chillata hieman. Peruslaiskana olen jäljemmän kannalla.
Ihastelen toki ihmisiä, jotka pyrkivät saamaan kaiken: uran, urheilijan fysiikan ja itämaisen munkin mielenrauhan. Mutta niin tulosorientoitunut kuin olenkin, en näe syytä olla kympin oppilas. Sen sijaan uskon haasteisiin ja niiden hoitamiseen. Otan jokaisen minulle asetetun haasteen vastaan ja hoidan sen.
Täydellisyyden tavoittelu on harvoin todella tarpeen. Hommat voi hoitaa vähemmälläkin. Tällöin myös ehtii tarttua useampaan haasteeseen ja kohti jälleen uusia tavoitteita - laiskasti ohituskaistalla.
