Yrittäjä - oman elämänsä rokkitähti?

Olen aina kadehtinut rokkibändejä. En niinkään tyylitajun, hygienian tai bändärien takia - vaan työmoraalin. Duunia lähdetään puskemaan äijäporukassa viikkotolkulla yötä päivää. Samalla muut ihastelevat omistautumista ja uskoa omaan asiaan. Kun liikemies painaa Suomea ristiin rastiin, on hän työnarkomaani eikä välitä perheestään.

Mutta poikkeaako rytmimusiikkia soittava viihteellinen ryhmä sinällään yrityksestä? Työtä tehdään ja verot maksetaan. Miksi emme kaikki voisi olla rokkitähtiä? Suhtautua yhtä intohimoisesti työhömme ja yhteisöömme, että olisimme valmiita puskemaan eteenpäin kellosta ja vuorokaudenajasta välittämättä.

​

Työtä ilman kotiintuloaikaa

Kun yhtye alkaa suunnitella levyä, monet lähtevät mökille ja lukittautuvat sinne kunnes biisit ovat valmiina. Levy on yhtyeelle kuin strategia yritykselle. Se on sanoma, jota lähdetään maailmalle levittämään.

Osallistuin viikon sisällä kahteen "levyn tekoon”. Toisessa olin sparraajan roolissa (mielenkiintoinen firma kysyi, kilpailukielto juuri päättyi ja oli talvilomapäiviä pitämättä), toinen oli oma ”korkeanpaikanleirimme”.

Kokemukset olivat mahtavia!

Toinen lafka toteutti hyvin ansaittua rokkitähteyttään jälkikäteen huikean menestyksen saaneella strategialanseerauksella somessa. Iso knallin nosto heille! Mutta ei meilläkään huonosti mennyt...

Tietokoneet pöydällä, A3 papereita ja tusseja kaikkialla ja tietenkin sauna lämpimänä. Tauotonta duunia ja innovointia aamuyölle. 

Hämmentävää kuinka tuollaisen päivän jälkeen olo on kevyt kuin kesälomailijalla. Stressistä ei tietoakaan. Miksi?

Työtä ilman vastuuta ja kiirettä kodinhoitoon tai harrastuksiin. Työtä loistavassa seurassa ilman häiriötekijöitä.

​

Ei köydenvetoa - ei stressiä

Olen konsulttina käyttänyt stressistä leikkisää analogiaa, jossa käydään köydenvetoa. Toisessa päässä on esimies ja toisessa puoliso. Minä olen köysi. Stressiä ei ole kun kumpikaan ei vedä vastaan vaan antaa toisen välillä viedä. Tai ehkä kisakumppaneina ovat vastuuntunto ja omatunto.

Oli miten oli, jos pääsee lomalle, niin miksei välillä myös työleirille? Mikä sen hienompaa, kuin saada keskittyä ja tehdä täysillä. Päästää täysin irti työvastuista ja lomailla tai unohtaa pitkien päivien aiheuttama huono omastatunto kotiasioiden suhteen.

Suosittelen.

Espanjan road tripiltä... Myös vapaalla on irroittauduttava täysillä ja vaihdettava maisemaa.​
Espanjan road tripiltä... Myös vapaalla on irroittauduttava täysillä ja vaihdettava maisemaa.​
comments powered by Disqus