Laminaatin valinta ja asennus

Neljä kuukautta sitten aloitettu remontti eteni viimein lattialämmityksen ja laminaatin asennukseen. Alapohjan eristys oli jo valmiiksi tarkastettu ja ehostettu pari kuukautta sitten sekä koolaukset lattialämmitystä varten laitettu.

Lopputuloksena vaalea mutta aavistuksen lämminsävyinen laminaattilankku
Lopputuloksena vaalea mutta aavistuksen lämminsävyinen laminaattilankku​

Insinöörimäistä asennuspäiväkirjaa en ala kirjoittaa - niitä löytyy lukuisia netissä. Ei liene yllätys, että kiinnostukseni kohdistui lähinnä materiaalien valintaan, vaikka asentajaksikin päädyin.

Laminaatin valinta

Laminaatin materiaali: Korkkilattia vai tavallinen laminaatti

Olin jo aiemmin vahvasti ostanut korkkilattian edut konsultoidessani erästä alan merkittävää toimijaa ja puheisiin olikin jäänyt olla yhteydessä, kun tarvetta tulee. Korkkilaminaatti ei välttämättä eroa ulkonäöllisesti lainkaan muista laminaateista, mutta sen etuina ovat:

  • Äänettömyys

  • Lämmin pinta

  • Pehmeä materiaali

  • Ekologinen materiaali

Luultavasti korkkiin olisinkin päätynyt, jollei loman alkaessa tarve olisi noussut niin akuutiksi, että lauantaina vain lähdimme jostain sopivaa laminaattia etsimään.

Uusi työkone joudutti projektia pyörittäen leffoja ja musiikkia työläisen iloksi
Uusi työkone joudutti projektia pyörittäen leffoja ja musiikkia työläisen iloksi​

Vaihtoehtoja kartoitettaessa alkoi kirkastua, että kaksi itselleni keskeisintä korkin etua eivät nousseet merkittäviksi meidän tapauksessamme. 

  1. Kestävyysluokat olivat korkissa samaa kuin laadukkaissa laminaateissa.

  2. Lattialämmityksen päällä molemmat pysyvät pinnaltaan lämpiminä

Miksi sitten purismiin taipuvaisena en edes pitänyt vaihtoehtona lankku- tai parkettilattiaa?

  • Ne eivät kesä kulutusta kuin vinyylipintainen lattia
  • Ne eivät ole yhtä helppoja siivota
  • Lattialämmitys toimii paremmin mahdollisimman kevyen materiaalin alla

Mistä kannattaa ostaa laminaattia?

Kävimme melko kattavasti eri paikkoja läpi. Ensimmäinen paikka oli RTV, jossa palvelu oli loistavaa ja hinnat etenkin korkkimateriaaleissa kohdallaan. Selväksi ainakin tuli, että laadukkaimpien materiaalien osalta ei tarvitse juosta isoihin ketjuihin hinnan perässä! 

Rautiassa vaihtoehtoja oli todella paljon, mutta liika on liikaa. Tuotemäärään nähden valikoima oli huonosti esillä ja mielikuvaa oli vaikea muodostaa.

Todella valitettavaa taas kotimaisten toimijoiden osalta oli se, että kaltaiselleni esteetikolle ylivoimaisen pisimmän korren vetivät Byggmax ja Bauhaus. Molemmissa valikoimat olivat todella hyvin esillä ja materiaaleista saattoi todella muodostaa hyvän kuvan, kun niistä oli kasattu yhtenäisiä malleja.

Logoclic Vinto Meno, 10mm, kestoluokka 32
Logoclic Vinto Meno, 10mm, kestoluokka 32​

Lopulta päätöksemme oli puhtaasti esteettinen. Tummat materiaalit kiehtoivat, mutta valoa ne eivät asuntoon tuo. Useimmat vaaleat materiaalit puolestaan olivat vahvasti maalaisromanttiseen pilipali-henkeen liian vaaleita ja jo harmahtavia. Näiden en mitenkään voisi uskoa kestävän aikaa. Kellertävä puunsävy puolestaan tuntuisi liian imelältä. Ja, vaikka lattialta toivottiin pientä näyttävyyttä, sen tulisi olla kanvas muulle sisustukselle - ei päinvastoin. Kaiken lisäksi materiaalin pitäisi myös sopia vanhan talon henkeen.

Viistetyt laminaattilankkujen reunat ovat varmasti epäkäytännölliset mutta sopivat vanhan talon henkeen
Viistetyt laminaattilankkujen reunat ovat varmasti epäkäytännölliset mutta sopivat vanhan talon henkeen​

Bauhaus oli ensimmäinen, jossa toivotut sävyt tulivat vastaan - myös niin että olimme asiasta samaa mieltä. Bauhausin omalla brändillä Logoclic löytyi Vinto Meno laminaatti, joka oli 

  • vaalea ja valoisa, mutta ei aivan harmaa ja kylmä. 

  • Laminaatin pinnassa on pientä elo mutta ei siivousta haittaavaa. 

  • Laminaattilankkujen reunoissa on viisteet, jotka tuovat hieman lisää tekstuuria lattiaan.

  • Laminaatti oli paksuimpien näkemieni joukossa 10mm paksuudella.

Halvintahan tämä ei tietenkään ollut, mutta koskapa se esteettisin valinta sitä olisi. Ennakkoasenteeni Bauhausia kohtaan murtui tämän löydön myötä.

Laminaatin asennus

Tämä oli ehdottomasti helpoin osa kaiken muun jälkeen. Lattialämmitys asennettiin lämmönluovutuslevyille rimojen päälle ja näiden päälle suoraan laminaatti.

Juoksut menevät 5cm jaolla ja lattialämmitys kaartaa joka toisesta välistä lämmönluovutuslevyissä
Juoksut menevät 5cm jaolla ja lattialämmitys kaartaa joka toisesta välistä lämmönluovutuslevyissä​

Juoksujen laitossa en todella vain ollut tullut ajatelleeksi kuinka suuri merkitys pienillä korkeusheitoilla laminaatin asennuksen suhteen olisi. Onneksi lattia oli suhteellisen suora lukuunottamatta vanhaa uunin alustaa, jonka jouduin taltalla ja vasaralla nikkaroimaan tasaiseksi.

Muutaman millin veistelyssä ei koneista ole hyötyä
Muutaman millin veistelyssä ei koneista ole hyötyä​

Toinen oleellinen asia, jota en tietenkään tullut edes ajatelleeksi, oli elämisen vara kaikille seinustoille. Noin sentin rakojen sijaan, tein ensimmäisen puolet huoneesta millin tarkkuudella. Onneksi appiukon työkalukaappi jälleen pelasti loistavalla Feinin monitoimityökalulla, jolla nakersin jälkikäteen raot auki.

Remontointi on välineurheilua!
Remontointi on välineurheilua!​

Kolmas vinkki voisi olla laadukas sirkkeli, jonka terä liikkuu myös syvyyssuunnassa. Niinpä annoin oman sirkkelini levätä verstaalla ja vein neitsyyden appiukon hankkimalta todella jykevältä jiirisirkkeliltä.

Laser sirkkelissä on suositeltavaa luksusta!
Laser sirkkelissä on suositeltavaa luksusta!​

Yhteenveto

Hyvin onnistui valkokaulusnössöltä tämäkin urakka. Olen todella tyytyväinen, että lattianhankinta lopulta perustettiin puhtaasti esteettisille lähtökohdille ja lopulta löydettiin myös laadullisesti ilmeisen kelvollinen ratkaisu. Vielä tänä kesänä täytynee käydä hamstraamassa tuleville vuosille varastoon riitävästi samaa materiaalia, jotta niillä saadaan muukin alakerta aikanaan tehtyä.

Toki harhaiset kuvitelmani tosimies -tittelin lunastamisesta uroteollani sulivat juhannuslumen lailla, kun illalla tuuperruin saunaan ja seuraavana aamuna jo jonotin röntegiin revittyäni viikkoa aiemmin koripallossa rikkomani kyljen sirkkeileitä ja kompuroita siirreltyäni…

Perinteinen aloitus lomalle!

Edelliset artikkelit:

ETUSIVU

comments powered by Disqus