Damascus veitsi
Vähemmän mutta parempaa
Ehkä siisteimpiä viimeaikojen hankintojani on jo puolivuotta kuolaamani damascus-teräinen Santoku veitsi. Mehän duunataan paista.fi verkkokaupan apuna ja kun noita kauppiaan eli Villen tuotteita päivät ihmettelee, niin tekeehän se loven omaankin lompakkoon, vaikka myönnän Villen liiketoiminnassa olevan omakin lehmä ojassa.
Saat siis rauhassa pohtia onko tämä juttu mainos vai vilpitöntä innostusta, mutta vakuutan sen avoimesti olevan molempia. Olen helkkarin ylpeä, että saadaan olla mukana näin hienojen tuotteiden ja niiden taustalla olevien arvojen edistämisessä.
Kertauksena: Kaupan tausta on myydä vähemmän ja parempaa. Ja koko missio pohjaa kauppiaan oman keittiön tyhjennykseen ja kestävien sekä ekologisten tuotteiden valintaan sinne. Tuotevalikoimasta ei löydy mitään turhaa. Tämä myös pitää omalta osaltani huolen, että hankintalista on pitkä ja sitä tultaneen tulevina vuosina toteuttamaan hiljalleen.
Paremman ruoanlaittokokemuksen hankkiminen kuitenkin osaltani alkoi tietenkin hiiliteräspannuista ja sitten kestävästä ja huoltovapaasta puuleikkuulaudasta, joista blogissa on juttua jo ollutkin. Näiden jälkeen oli kuitenkin aika hankkia se tärkein eli veitsi.
Paras veitsi on terävä
Illuusio, että tarvitset kolme tukillista erilaisia veitsiä, on juuri sitä eli mainosmiesten luoma illuusio. Yksi hyvä veitsi riittää ja oikein huollettuna et toista elinaikanasi tarvitse. Ja se hyvä terävä veitsi on todellinen nautinto kotikokille!
Tsekkaa videosta kuinka terävä kunnon veitsi oikeasti on!
On todella hämmentävä kokemus pilkkoa damascus veitsellä ensikertaa sipulia tai tomaattia, sillä terä todellakin uppoaa kuin kuuma veitsi löysään voihin. Tämä pieni arjen luksus tuntuu juuri siltä. Se, että veitsi tulee pestä aina käytönjälkeen käsin tai tasapainottaa puukolla, ei tunnu lainkaan työltä, vaan antaa kaltaiselleni hifistelijälle mielihyvää. Tiedän seuraavankin kokkausvuoron olevan jälleen mielekäs.
Santoku Zen -veitsi
Tämä kyseinen veitsi on paitsi hyvä ja terävä myös poikkeuksellisen kaunis ja järkihintainen. Monet Damascus -veitset vierähtävät lähelle kahtasataa tai päälle ja ovat tylsän tasaisia. Tämä Zen -veitsi on laadussa kilpailijoidensa tasolla, mutta vain juuri toistasataa euroa ja kaunis kuin käsintehty grenadiinisolmio - täynnä luonnetta, tekstuuria ja käsityönjälkeä.
Veistä voisi kehua loputtomiin 37 kerroksisesta terästään tai japanilaisten veisten kunniakkaasta historiasta, mutta tämä kaikki löytyy jo tuotekuvauksesta ja jääköön myyjän harteille. Suosittelen kuitenkin tsekkaamaan myyntipuheet tuotesivulta!
Tosin on tästä tullut omatkin myyntipuheet vedettyä. Oltiin Grillikauppa.com ja Paista.fi kanssa Poppamiehen ystävämyynneissä promoilemassa ja lopputuloksena oli, että myytiin pelkkiä hiiliteräspannuja ja Damascus -veitsiä kun allekirjoittanutkin jotenkin innostui kohdistamaan puheensa näihin tuotteisiin. Valitettavasti paikalle ilmaantui myös "reportteri" dokumentoimaan tilannetta sekä meitsin "luotettavan myyjän" virnettä kauppatapahtuman päätteeksi.