Terassin perustukset

Terassin pohjan kaivuu

1. päivä

Ensimmäisenä vaiheena oli saada betonilaatoille hyvä maapohja. Tähän olin suunnitellut pienien kuoppien kaivuuta laattojen alle sekä pienten uretaanipalojen ja hiekan lisäämistä alle/ympärille. Laiskana miehenä olin pyytänyt lankomiestä appiukon pikkukaivurin ohjaksiin ja hänen tehdessä töitä tartuin maalipurkkiin ja pensseliin saadakseni terassin seinän kuntoon ennen kuin projektissa ehditään pidemmälle.

Heti kuitenkin selvisi, ettei yksittäisten kuoppien tekeminen kaivurilla ollut kovinkaan järkevää tai tehokasta, joten suunnitelma muutettiin koko pohjan avaamiseen. Lähes koko terassin pohja siis raapaistiin auki noin 40 cm syvyydestä lukuunottamatta heti talon reunusta, joka muutoinkin on hiekkapohjaa.

Tässä vaiheessa kannattaa olla aika selkeänä kuinka suureksi terassin haluaa ja esimerkiksi millaiset terassikalusteet aikoo sinne hankkia.

Generated button preview goes here

Uretaania terassin betonijalkojen alle

Varastoista sattui myös juuri sopivasti löytymään lähes 1,5m leveää 20cm paksua seiniin tarkoitettua uretaanilevyä, joka sopi juuri pohjaan. Levyhän on täysin turhan paksua tarkoitukseensa, mutta parempaakaan käyttöä sille ei ollut, joten routimisesta ei tarvinne enää huolehtia. Kyseessä oli siis tämän polyuretaanilevyn tyyppinen materiaali.

Koska pinnasta kaivettu maa oli hyvin hiekkaista fillerin kaltaista maata, niin päätimme suoraan levittää osan siitä takaisin levyjen päälle. Tulevien betonilaattojen kohdille koetettiin kuitenkin olla tätä maata paljoa laittamatta, sillä tuon niiden ympärille/alle erikseen mursketta.

Suunnitelmat muuttuivat lennossa, mutta suunta näyttäisi hyvältä.

Mursketta perustuksiin ja tukijalkojen paikat

2. päivä

Pyöräkuormaaja alle ja mursketta kauhaan. Onneksi appiukko oli tilannut pihaansa kasan ja painunut lomamatkalle, joten ryöstöretki oli selvyys.

Tukijalkojen summittaisille paikoille kunnon kerros mursketta ja tarkempien paikkojen mittaus. Lopultahan vain ulkoreunojen linjojen suoruus on merkitsevä, mutta kaltaiselleni analyyttiselle valkokaulustyöläiselle summittaisuus ei ole vaihtoehto. Linjasin tarkat paikat pitkien kakkosnelosten avulla.

Terassin perustusten valaminen

30x30 betonilaatat vaateriin vatupassin avulla ja päälle S 30 sementtilaastia. Näiden päälle pilariharkko ja vatupassilla suoraan. Itse lisäsin vielä toisen harkon ja väliin pari harjateräksen pätkää. Viimeistelynä perään tietysti vielä terassin tolpille sopiva pilarikenkä.

Pilarikenkien linjaus lienee pilarien keskeisin haaste. Mitta ja silmä saivat tässä vaiheessa riittää, kun betonilaattojen paikat oli aiemmin jo tarkasti mitattu.

3. päivä

Annoin valun kuivua yön yli ja seuraavana aamuna tasoittelin loput murskeet pilarien ympärille ja loput fillerimaat tasaisesti terassin pohjaan.

Tämän päälle vielä levittelin mustan maisemointikankaan, jotta mitään ei varmasti fillerimaan seasta lähde kasvamaan.

Rungon rakentamista en kyennyt yksin aloittamaan, sillä ensimmäisten juoksujen ja pylväiden kiinnittämiseksi tarvitsen kaverin. Mentaalihenkselit kuitenkin paukkuivat, kun sain tämän ensimmäisen vaiheen itsekseni tehtyä, joten palkitsin itseni kunnon lasillisella Laphroaig Cask viskiä.

Lue myös:

comments powered by Disqus