Italia: Panama-hatun varjossa
Kesäpäivien kadotessa vain muistot auringosta lämmittävät. Kotikatujen autioituessa mieleen palaavat elämäntäyteiset Italian piazzat. Koska työt ovat vieneet orjansa takaisin oravan pyörään - muinaisen Babylonian jälkeensä jättämään järjestelmään - kaikukoot nyt jälkijättöiset kesäterveiset ja tulkoon kuukausittaisen kulutushysterian ilosanoma saarnatuksi.
Kymmenpäiväinen kesälomamme vei meidät Italiaan. Muutamaksi päiväksi Venetsiaan, autolla Italian halki ja lopulta kokonaiseksi kuudeksi päiväksi muinaiseen Romuluksen ja Remuksen kaupunkiin Palatium-kukkulan varjoon Roomaan.
Panama-hatun varjossa
En haaveile helteistä. Olen varsin tyytyväinen kauniiseen, kirkkaaseen kesäpäivään 15-22 asteisessa Suomessa, jossa irtotakkikaan ei ole ylilyönti.
Kuitenkin kymmenen päivän matkalla tottui skandikin hämmentävän hyvin 30-40 asteen Välimerelliseen paahteeseen. Kahvilat, kylmät juomat ja puistonpenkit käyskentelyn lomassa eivät toki perinteisesti olekaan kuuluneet päämääräorientoituneeseen arkeeni.
Ehkäpä juuri myös sää näyttelee osaansa pohjoisen neuroottisen työmoraalin selittäjänä. Panama-hatun varjossa siestalla eivät nimittäin työt käy ensimmäisenä mielessä. Vaan en tiedä olisiko päässä pyörinyt senkään vähää ilman tuota lierihattua, jonka mukaan ottamista edelleen pidän itselleni poikkeuksellisena ennakoinnin riemuvoittona.
Vaikka hattu työikäisen miehen päässä on lähtökohtaisesti uhka, on panama-hatun harkinta hellesäällä varteenotettava vaihtoehto jokaiselle tummien silmäpussien kantajalle, nakkikioskijonossa taisteluarpensa tienanneelle ja silmistään lapsenomaisen viattomuuden kadottaneelle.
Niksi-Pirkka: Laadukkaasti käsintehty alkuperäinen panama-hattu voidaan itseasiassa rullata matkalaukkuun joidenkin tuntien ajaksi. Vaikkei esimerkiksi Balmuirin yrittäjä Heidi tätä varauksetta suositellutkaan, oli tornihuhu testattava. Ja kas, päivän palauduttuaan panama-hattu oli entisensä.
Venetsiasta Roomaan
Voiko turisti tylsempiä kohteita Italiassa valita? Kyllä voi!
Maata ristiin rastiin ajelleena totesimme nämä kaupungit jälleen yksiksi Euroopan eloisimmista paikoista. Toki etenkin Venetsia on turistirysä. Ravintoloita ja matkamuistoliikkeitä - kanaaleita ja… no kanaaleja. Se on sopiva viikonloppukohde. Mutta hieno sellainen.
Rooma sen sijaan vakuutti ehkä Euroopan helpoiten lähestyttävänä kaupunkina. Koko varsinainen keskusta on helposti käveltävissä halki päivässä. Kaikki niinsanotut nähtävyydet ovat kaupungin lomassa ja niihin törmää tahattomastikin.
Missään muualla et näe kaikkien kirjoitetun historian aikakausien lomittumista kaduilla, jossa eletään edelleen. Kaduilla, joissa ravintolat palvelevat aina aamuyöhön. Eivät vain tarjoillakseen päihtymystä, vaan hyvää ruokaa ja tunnelmaa.
Jos menet puolelta yöltä Milanon tai vaikka Lontoonkin keskustaan, löydät vain tyhjiä turvattomia katuja. Roomassa joka puolella on puheensorinaa, naurua, valoja - elämää.
Vaikka kyynisen mahahaavatyypin pidempi sopeutuminen laiskaan ja täydellisen epäsystemaattiseen yhteiskuntaan voisi olla hankalaa, on mahdotonta olla rakastamatta noiden historiallisten katujen elämää, joissa yhdistyy moderni työ, hyvä ruoka, historia, vahva uskonnollisuus ja paradoksaalisen pakanallinen katuennustajien tarot-kulttuuri.
Italiassa todellisuus on muutakin kuin tiedettä ja tekemistä - se on tunnetta.