Lean Garments: OCBD nappikauluspaita
Mikä ihmeen OCBD?
OCBD paita eli oxford cloth button-down -paita on kauluspaita, joka on tehty tukevasta ja kestävästä oxford kankaasta ja sen kaulukset ovat napitettavissa kiinni paitaan. Paita on omimmillaan rennossa käytössä, vaikkapa yksinkertaisesti farkkujen kanssa. OCBD ja vakosametti/tweed-takki puolestaan ovat todellinen professoriuniformu.

Paita saatu kiitoksena verkkokaupan kommentoinnista ennen julkaisua. Olisi tosin mennyt hankintaan välittömästi omallakin rahalla.
Lean Garments: Edullisia nappikauluspaitoja
Törmäsin taannoin kotimaiseen projektiin Lean Garments, jonka tavoitteena oli tuottaa Lean -ajattelun mukaisesti, mahdollisimman suoraviivaisella ja kustannustehokkaalla prosessilla laadukkaita OCBD paitoja. Lopputuloksena oli tällä viikolla julkaistu verkkokauppa, josta laatupaidan perinteisillä Ivy-spekseillä saa 23 euron hintaan.

Miten tuollainen hinta on mahdollinen? Käsittääkseni homma perustuu siihen, että välikäsiä ei ole yhtään ylimääräistä ja markkinointia tullaan tekemään vain ilmaisten kanavien kautta. Tietysti haettaneen merkittävää volyymiä. Näistä seikoista huolimatta konsultin-päähäni ei mahdu tällainen hinnoittelu! Mutta eihän se minun pussistani pois ole ja pidän tästä Lean -ajattelusta suunnattomasti.

Ivy hyväksytty button-down -paita
Itselläni on kertynyt kaappiin iso kasa Uniqlon OCBD paitoja. Nämä ovat osoittautuneet erinomaiseksi kooltaan joka suhteessa ja ovat ainoat rekkipaidat, jotka ovat täydellisiä päälle ilman muokkauksia. Uniqlon paidat eivät kuitenkaan ole missään nimessä sopivia esimerkiksi puvun tai solmion kanssa käytettäviksi.
Todellinen Ivy-hyväksytty paita pitää sisällään ison määrän kriittisiä ominaisuuksia. Näistä kriittisin on oikeanlainen kaulus.

Kaulus ja collar roll
Laadukkaan nappikauluspaidan tunnistaa herkullisesti kaartuvasta kauluksesta.
"Tätä kaartuvuutta kutsutaan termillä collar roll ja se erottaa valmistajat rahastajista.” -Ville Raivio, Taloussanomat

Kaartuva kaulus on parhaimmillaan, kun se näyttää elävältä ja rennolta - luonnostaan aaltoilevalta. Näin ollen kaulusten (kuten myös nappilistan ja kalvosimienkin) vuoraamattomuus tai erityinen pehmeys on myös tärkeää. Collar roll ei ole tarkoitus olla muotoonsa veistetty tukirakenteilla.

Kauluksen muotoon vaikuttavat luonnollisesti ja erittäin oleellisesti kauluskärkien pituus sekä niiden napituspaikka. Ivy-tyylin puolestapuhujat tunnustavat 3,5” oikeaksi kärjen mitaksi. Niin sanotun trendipaidan puolestaan yleensä tunnistaa lyhyistä ja rollaamattomista kauluksista. Todellisissa Ivy-autenttisissa paidoissa on myös yleensä niskanappi.

Muut yksityiskohdat
Muita ominaisuuksia, joista tunnistaa kunnollisen Ivy-nappikauluspaidan ovat:
- Etäisyys kahden ylimmän napin välissä tulee olla sopiva ylimmän napin avoinna pitämiseen
- Tähän kiinnitän yleensä myös mittapaidoissa huomiota, joskin silloin haluan napit ylemmäs saadakseni kaksi nappia sopivasti avoimiksi.
- Yleensä vain yhden napin auki jättäminen herättää ns. insinööri/ruotsinlaiva fiilikset mutta OCBD paitaan se sopii.
- Locker loop eli niskan ripustuslenkki kuuluu perinteiseen nappikauluspaitaan.
- Box pleat -takalaskos antaa tilaa rentoon käyttöön.
- Vain yksi nappi kalvosimessa
- Tästä en itse pidä lainkaan! Lyhyt kätisenä toinen nappi mahdollistaa kalvosimen kiristämisen sopivalle kireydelle.
- Pyöreä helma
- Kolmio-tikkaus nappilistan lopussa
Nämä kaikki pienet yksityiskohdat ovat niin turhia mutta tärkeitä!
Lean Garments nappikauluspaita: Yhteenveto
Paita on todella laadukkaan oloinen, vaikkei sitä edes verrattaisi omassa hintaluokassaan. Materiaali on todella mukavaa oxford kangasta - juuri sellaista kuin OCBD paidassa tuleekin olla. Tähän kun lisätään päälle hienosti huomioidut yksityiskohdat ja lähes virheetön viimeistely (jouduin leikkaamaan yhden napin päästä vapaana roikkuvan langan pään), hinta on edelleen täysin käsittämätön.

Valitettavasti Lean Garmentsin paidat eivät tule korvaamaan Uniqloja kaapissani. Vaikka malli on keskivartalon osalta itselleni lähes täydellinen koossa S ja jopa kaulus on tässä poikkeuksellisen mukava, eivät hihat miellytä.
Ne ovat luonnollisesti liian pitkät. Tähän on totuttu mutta sen lisäksi Lean Garmentsin paidoissa on kalvosimessa vain yksi nappi (Ivy -vaatimusten mukaisesti). Voihan sen tietty siirtää ja niin tein tässäkin paidassa (siirto 1,5" sisään), mutta laiskuus... Toinen pettymys oli hihan leveys, jota hauikseni ei valitettavasti kykene aivan täyttämään.
Mutta tärkein asia lopulta paidassa on sen kaulus. Tämä on epäilemättä parhaiten rollaava kaulus, jonka olen alle 100€ paidassa nähnyt. Todella loistavaa duunia!

Vahvuudet:
- Kaulus
- Materiaali
- Yksityiskohdat, yksityiskohdat, yksityiskohdat
- Paketissa ei kauheaa määrää nuppineuloja
- Halvan T-paidan hinnalla kunnollinen kauluspaita
Heikkoudet:
- Leveät ja pitkät hihat (minulle)
- Vain yksi nappi kalvosimessa (Ivy puristit ristiinnaulitkoon)
- Ainakin kalvosimissa tuntuu ohuen ohut tukikangas
- Hinta: Ex-konsulttia ottaa päähän kun jätkät eivät ymmärrä ottaa järkevää hintaa paidasta! Tämä olisi halpa 1,5x hinnallakin.
- Verkkokaupassa pitäisi olla ostoskorissa mahdollisuus tukea yritystä ylimääräisellä rahasummalla kiitoksena päättömästä hinnoittelusta!
