Persol 714 aurinkolasit
Rovaniemen työviikolla tuli kierreltyä myös kauppoja iltaisin ravintoloissa käynnin, lenkkeilyn ja kesäteatterin ohella. Olen pyrkinyt pitäytymään kaikista heräteostoksista jo puolivuotta, mutta huonolla menestyksellä tietty... Vastaan tullut Instrumentariumin alennus aiheuttikin pakko poiston.
Olen jo kolme vuotta itkenyt kesäisin hyvien aurinkolasien puutetta ja testaillut erilaisia laseja löytämättä vielä sopivia. Nyt Persolin aurinkolasit olivat -52% alennuksessa ja niitä hypistellessäni 714 malli osoittautui loistavasti päähäni istuvaksi sen lisäksi, että olen niiden melko eksentristä muotoilua jo aiemminkin kuolannut.
En käsitä, miksi tällainen klassikkomalli oli ylipäätään alennuksessa. Persol 714 nimittäin julkaistiin jo 60-luvulla. Myyjän puheista kuitenkin ymmärsin hänen kuvittelevan kyseessä olleen "viime vuoden" malli. Todellisuudessa voitaneen puhua aurinkolasien design-klassikosta. Persolin sanansaattajia ovatkin olleet mm. Steve McQueen ja Pierce Brosnan elokuviensa kautta aikanaan - sekä monet muut.
Painoa näillä laseilla on nenän päälle selvästi keskivertoa enemmän, sillä Persol 714 lasien linssit ovat lasia. Samasta syystä niitä ei auta tiputtaa.
Toistaiseksi lasit ovat vaikuttaneet varsin hyviltä ja suositeltavilta, kunhan niiden erikoista muotoilua ei pidä kiusallisena. Lasit ovat kuitenkin pitäneet paikkansa aurinkolasien valikoimassa jo viisikymmentä vuotta, joten eiköhän näitä kehtaa auton lasikotelossa jokusen kymmentä vuotta tästäkin eteenpäin kuskata.
Lue myös: