Ruskeat sukat netistä
Esprit
Peräti kahden riippumattoman ja rätteihin liittymättömän postauksen jälkeen palaamme kaupallisten tiedotteiden pariin kiitos Espritin yhteydenoton, jossa kysyivät mielenkiintoani valikoimaansa tutustumiseen.
Sartoriaalisen itsetutkistelun läpikäyneet kohtalotoverini ymmärtänevät epäröintini lähteä Espritin mainosmieheksi. Ovathan sekä kohtuuttomat hinnat että tinkimättömät laatuvaatimukset ohjanneet kulutuspäätöksiäni jo pitkään. Halusin kuitenkin tutkia, mitä Esprit voisi tarjota vaatevalintoihinsa melko neuroottisesti suhtautuvalle. Suurin puute oli sukkahyllyssä, joten päädyin tutkimaan tarjontaa tällä saralla ja otin testiin kasan Espritin miesten sukkia.

Sukkien ostaminen
Sukkien ostamisessa on kolme haastetta:
- Löytää hyvä värivalikoima - muutakin kuin mustaa ja harmaata sekä kirkuvia trendi-värejä.
- Löytää mahdollisimman rajattuun oikeaan kokoon tehdyt sukat.
- Löytää laadukkaasta materiaalista tehdyt sukat.
Espritin verkkokauppa pystyikin varsin yllättäen täyttämään nämä odotukset ainakin kohtien 1 ja 2 osalta erittäin hyvin.

Ruskeiden sukkien metsästys
Vuoden vanha kasa Bexleyn sukkia alkoi olla puhkikulunut. Ne olivat muuten olleet loistavia! Täydellisesti jokaiselle kenkäkoolle tehty ja muotoon hyvin ommeltu malli sekä todella hyvä väriskaala. Kuitenkin parinkymmenen käyttökerran sukkakohtainen elinikä tuntui pieneltä ja sai jättämään uusintatilauksen väliin.

Olin kuitenkin etsinyt jo esimerkiksi edellisellä stadin reissulla tarkalla silmällä sukkia. Tarjonta oli kuitenkin osoittautunut surkeaksi. Kyllä miehille on tarjolla kaikenlaista värikästä ja raidallista sukkaa sekä muuta räväkkää. Sukat kun ovat niin kauhean hyvä tapa revitellä…
Vinkki naisille: On olemassa myös rauhallisia ja tyylikkäitä värejä sukille - muitakin kuin musta ja harmaa.
Erityisen mukavia yhdisteltäviä mielestäni ovat erilaisen ruskean ja antrasiitin sävyt. Jostain ihmeen syystä näitä ei kuitenkaan myydä juuri missään! Voinette siis kuvitella hämmästykseni, kun Espritin verkkokaupasta löysin vain muutaman klikin takaa laajan skaalan erilaisen ruskean rauhallisissa sävyissä olevia sukkia.

Oikean kokoiset sukat
Normaalit miesten sukat ovat yleensä kokoa 32 - 53 tai jotain muuta täysin päätöntä. Olin itseasiassa juuri ostanut muutaman testiparin Uniqlolta, jolla oli todella mukavat kuosit ja hyväksi huomatut materiaalit sukissa. Tuli kuitenkin todettua, että One Size Fits All = Nämä sukat eivät sovi kellekään!
Oli siis mahtavaa huomata, että Espritillä todella oli hyvin jaoteltuja kokoja useimmissa tuotteissa. Tämä ratkaisi homman ja otin ison kasan sukkia testiin.

Sukat testissä: Yhteenveto
Olin lähetykseen pääpiirteissään tyytyväinen.
Koot todella olivat oikeanlaiset ja kantapään kolo ei vahingossakaan nouse nilkkaan kuten näissä Aleliiteri-painajaisissa. Varret olisivat saaneet useimmissa olla hieman pidempiä, mutta niiden pituudet ovat verkkokaupassa merkityt tuotekuvaukseen. Kannattaa siis valikoida pidempiä - tuumakin korkeudessa vaikuttaa paljon sukkien istuvuuteen.
Valitettavasti tulin ottaneeksi testiin myös 5-pack pakkauksen 40-45 koon tummansinisiä sukkia. Materiaalit olivat ok, mutta eihän noita käytettäviksi ole tarkoitettu. Onpahan jotain millä kiillottaa kenkiä…

Värit olivat varsin mieluisia. Rauhallisia ruskean sävyjä, jotka sopivat erinomaisesti ruskeiden nahkakenkien kavereiksi. Vahvaa plussaa myös suhteellisen hienovaraisesta brändäyksestä, joka ei vilahtele kävellessä.
Materiaalien kestävyyden osoittaa vain aika. Kovasti olisi kiinnostanut testata esimerkiksi paljon kehuja saaneita Pantherellan sukkia. Oma pää ei vain aivan kierry ajatuksen ympärille, että laittaisin useamman sata euroa sukkiin kerralla.
Viikon testin aikana kaikki sukat ovat jo käyneet rotaatiossa ja voisin kehua bang for the buck -suhdetta hyväksi. Voi olla, että formaalimpaan käyttöön tulee vielä muutama pari Bexleyn ”ribbed” sukkia niiden erinomaisen mallin ja väriskaalan takia, mutta arkikäytössä nämä itseasiassa ovat mukavampia.

Vahvuudet
- Hyviä värejä
- Useita kokoja saatavilla
- Mukava materiaali
- Ok hinta
Heikkoudet
- One size fits all -sukat toimivat paremmin kengänkiillotuksessa kuin jalassa
- Varret voisivat olla hieman pidempiäkin
- Ei samaa väriskaalaa harmaan puolelle kuin ruskeaan