Tweed-puku
Tweed-puku - E-F-V clothing
Jostain syystä Tweed houkuttelee usein nimenomaan tyyliään etsiviä. Tulos kuitenkin on harvoin hyvä. Tweedistä helposti syntyy mielikuvat isoisän pukuun sonnustautuneesta rassukasta tai menneitä aikoja ihannoivasta larppaajasta. Kuulun varmaan molempiin kasteihin, mutta onnistuin kuin onnistuinkin vuosien ajan välttämään tweed-puvun hankinnan jostain perverssistä mielenkiinnosta huolimatta.
Homma kuitenkin karkasi lapasesta, kun huomasin E-F-V Clothingin lanseeraaman Tweed-setin. Lafkan taustalla on yhtenä osakkaana Erik Mannby, joka aikanaan Mannby&Rörling tuotemerkin alla työsti käsityönä solmioita ja myös kolme oman kokoelmani suosikkia. Vaikka Erik lienee yleisemminkin vintage-fiilistelijä, tämä mallisto oli tehty todella hyvällä modernilla meiningillä.
E-F-V:n sponsorointi* katkaisi kamelin selän ja oli aika ryhtyä oman elämänsä jaarliksi.
*Varo räikeää tuotesijoittelua sekä paikoittaista pakkomyyntiä!

Mitä on Tweed?
Tweed on materiaali, joka kuuluu tuulisille ratsastusretkille sekä syksyiseen metsästykseen. Se sopi erityisesti teollistumisen aikaan ja brittien säänalaan. Nuo saarelleen erakoituneet aristokraatit kun eivät ole oikein koskaan oppineet lämmittämään talojaan tai tekemään niistä talviasuttavia.
Erityisen kulttimaineen on saavuttanut tweed- tai erityisesti Harris Tweed (luoteisten Skotlannin saarten aboriginaalien kotonaan käsin kutoma kangas) -takki, joka 60-luvulla kuului niin maajussin, aristokraatin kuin akateemikonkin arkiasuun.

Tunkkaiseen tweed-perinteeseen kuuluu vihertävänruskea väri sekä erilaiset vahvat ruutukuvioinnit. Asun viimeistelevät liivi, nahkanapit, takahalkio sekä käänteettömät housut. Hattu kuuluu myös asiaan, mikäli haluaa alleviivata erottumisen tarvettaan sekä erikoisuuttaan.
Retorisen sivaltelun lomassa on todettava, että tokihan tweedillä voi myös onnistua! Ei tarvita kuin Sean Conneryn swag, kunnioitettava elämänkokemus tai muuten vain hyvä pelisilmä.
Nuorekkaampaan menoon kuitenkin kaivataan ihan suosiolla tällaista E-F-V:n tyylistä kevyempää mallia ja leikkausta.

E-F-V Clothing ja aikalaisversio Tweed-puvusta
E-F-V on onnistunut todella hienosti yhdistämään vanhan klassisen tweed-puvun hengen tyylikkääseen ja kevyeen leikkaukseen. Meininki ei ole lainkaan tunkkainen, vaan rento ja raikas. Se sopii nuorekkaaseen menoon ja elintasoa keskivartaloonsa kerryttäneiden kannattaa suosiolla varautua muutostöihin. Onneksi takin keskisaumassa on todella hyvät saumavarat (isoimmat koskaan näkemäni) muokkauksia varten.
Mallistossa ei ole kuin yksi materiaalivaihtoehto, mutta se on todella hyvä! Ruskea kangas on eloisa ja toimii eri tavoin erilaisissa valaistuksissa. Väri sopii hienosti niin tumman kuin punertavammankin ruskean kanssa (kengät ja solmio).
Toisaalta tämä ei ole puku. Kaikki osat on valittavissa erikseen ja takin saa sekä yksi- että kaksirivisenä. Takki ja housut sopivatkin oikein hyvin käytettäväksi aivan eri seteissä ja oikeastaan ne ostinkin lähinnä irtosetteihin.

Kaksirivisessä itseäni istuvuuden lisäksi (#läski) oudoksutti melko alhaalla olevat kauluslovet. Näin ollen yksirivinen oli ilmiselvä valinta. Se on myös helpompi yhdistää irtosetteihin sekä pukuun myös kolmiosaisena liivin kanssa, jonka hinta on niin alhainen, ettei sitä oikeastaan ole järkeä olla ottamatta settiin.
Olen vaatteisiin todella tyytyväinen, mutta yhtä asiaa jäin ihmettelemään: hihojen vuoraus on tehty puuvilla-kankaalla. Näin ollen hihat eivät luista juuri lainkaan kauluspaidan päällä. Syynä outoon ratkaisuun on ollut halu täysin luonnonmukaisiin materiaaleihin.
Tästä ei aiheudu ongelmaa, mikäli alta sattuu löytymään täydellisen pituisilla hihoilla varustettu paita. Ratkaisu on tällaisen paidan kanssa jopa itseasiassa parempi, koska kitkasta johtuen takki pysyy hyvin kuosissa ja paikallaan halki päivän.
Liian pitkät hihat kuitenkin jäävät pussittamaan ranteisiin pilaten myös takin hartialinjan ja lyhyet hihat puolestaan takin peittoon päivän mittaan.

Vahvuuksia
-
Kevyt rakenne
-
Todella hyvät saumavarat takissa - housut ostettavissa erikseen toisessa koossa
-
Henkselinapit valmiina larppaajille
-
Todella hieno kangas
-
Kohtuullinen hinta
Heikkouksia
-
Puuvillainen hihavuoraus (?)
-
Työläs hihojen lyhennys hihojen ”intialaisittain” tehdyn rakenteen/ompelun takia
-
Ei napinläpeä kauluksessa

Yhteenveto
Kannattaisiko sinun ostaa Tweedpuku? Vastaus on hyvin todennäköisesti ei. Toisaalta tämä E-F-V onkin enemmän ja vähemmän kuin tweed-klisee - hyvässä ja pahassa. Kevyt rakenne, slimmi leikkaus sekä hieno kangas tekevät puvusta nuorekkaan business kasuaalin talvipuvun tai helposti yhdisteltävän pohjan irtoseteille. Joku liikaa tyyliopuksia ahminut tietysti pahoittaa mielensä tällaisesta klassikon uudistamisesta.
Parhaimmillaan tämä setti kuitenkin lienee irtoyhdistelmänä: irtotakki farkkujen kanssa tai button-down + neule + tweedhousut. Plussaa kuitenkin on mahdollisuus muuntua hetkessä liikaa Downton Abbey:tä katsoneeksi vintage-larppaajaksi tai rennon talvipäivän pukumieheksi.

Tämä hankinta on 5/5.